10/30/2010











tällä viikolla

* on syyslomailtu; minä ja lapset. mieskulta on painanut pitkää päivää.
* heti kun loma alkoi mulle pamahti flunssa. sen kourissa on kamppailtu koko viikko enempi ja vähempi. poika sai tuskaisen kielen ja kuumeen. niidenkin kourissa on kamppailtu koko viikko. käytiin lääkärissä ja lääkittiin. toivottavasti pian helpottaa. taitaa jugurtti ja jätski tulla pojalla pian korvista. tänään oli mittari jo neidinkin kainalossa. onneksi ei ainakaan vielä kuumeen puolella.
* olen viihtynyt kaapeissa ja vintillä. paljon on sälää mennyt roskiin ja vintillä on nyt kunnon kasa eteenpäin meneviä. tuntuu hyvältä tyhjentää turhaa pois. yläkerran ikkunoista näkee taas läpi. alakerran ikkunat ovat vuorossa heti kun sää sallii. muuten kämppä on huiskin haiskin. viikkosiivous jäi kaiken muun jalkoihin ja sen huomaa. mutta onneksi kaapeissa on siistiä. taidan majoittua sinne.
* helmikaupassa pyörähdettiin myös. ihan villiinnyin jälleen. karkkikoruja on syntynyt liukuhihnalla.
* olen tavannut ystäviä. emännöinyt vaatekutsuja, viettänyt leffailtaa ja matkafiilistelyiltaa. tuntuu niin hyvälle, kun on tärkeitä ihmisiä ympärillä.
* tyhjennettiin viikon ollut kirppispöytä ja olen ihan tyytyväinen saaliiseen. matkakassa karttuu.
* käytiin lasten kanssa luistelemassa. tai lapset luistelivat ja minä neuloin. hankintalistalla luistimet minulle. olisi ihana päästä kokeilemaan piruettia.
* vietettiin yksi aamupäivä mummon tykönä. saatiin tuoretta pullaa. mummon rappukäytävässä tietää milloin mummo leipoo. siellä tuoksuu mummon pulla. kaikista paras.
* syyssää vaihtelee. yhtenä päivänä on mitä kaunein, kirpeä syyssää. toisena sitä mälsää. tuhnuista ja harmaata. tehtiin kävelylenkki kaupungille eräänä kauniina päivänä. tavattiin äiti ja kahviteltiin kahvilassa.
* sain ystävältä parhaimman tomaattisopan reseptin ja kokeilin heti itsekin. namia oli. lämmittääkin niin ihanasti.



tänään vietetään perheiltaa pizzan ja tortillojen kera. juhlitaan karmivaa halloweenia ja maanantaista hääpäivää. seitsemättä sellaista.

iloista ja hurrrrrjaaaaaaa viikonloppua!

7 kommenttia:

sade kirjoitti...

Sulla on ollut mahtava syysloma viikko!

villasukka kirjoitti...

Onnittelut::))

Satu kirjoitti...

On sulla ollut vipinää siellä! Kauniita syyspäiviä toivottelen, pimeydestä huolimaata.

Nonna kirjoitti...

Touhukas viikko selvästikin. Toivottavasti taudit jo väistyvät!

Mullakin sormet syyhyävät kaikenlaiseen touhuun, tuollaisia lintuja narussa olisi kiva tehdä. Ehkäpä paperista ensin, sitten vaikka kankaasta.

Onnittelut hääpäivän johdosta. Meillä halloweenia juhlistetaan ensi viikonloppuna neljän perheen voimin. Pientä suhinaa siis tiedossa, kun talossa 13 lasta! =)

Taina kirjoitti...

Onnittelut myös täältä päin!

HUVIlassa kirjoitti...

Vedet herahti kyllä kielelle tuosta ruokakuvasta!
Sopparesepti jakoon...? ;)

Mirka kirjoitti...

kiitos kommenteistanne!

sade; kyllä. paljon tuli häärättyä, mutta väliin mahtui myös lepoa. sopivassa määrin molempia.

villasukka; kiitos!

Satu; kyllä juu ja kiitos, sinullekin kauniita, aurinkoisia syyspäiviä!

Nonna; kiitos, taudit alkaa olla voitetut.. *kopkop*. noi linnut on indiskasta - tykkään kovin! hurrrjia juhlia teille!!

Taina; Kiitos!

HUVIlassa; hih :P reseptiä tulossa.. itse nappasin Tirpanalta :)