10/30/2010











tällä viikolla

* on syyslomailtu; minä ja lapset. mieskulta on painanut pitkää päivää.
* heti kun loma alkoi mulle pamahti flunssa. sen kourissa on kamppailtu koko viikko enempi ja vähempi. poika sai tuskaisen kielen ja kuumeen. niidenkin kourissa on kamppailtu koko viikko. käytiin lääkärissä ja lääkittiin. toivottavasti pian helpottaa. taitaa jugurtti ja jätski tulla pojalla pian korvista. tänään oli mittari jo neidinkin kainalossa. onneksi ei ainakaan vielä kuumeen puolella.
* olen viihtynyt kaapeissa ja vintillä. paljon on sälää mennyt roskiin ja vintillä on nyt kunnon kasa eteenpäin meneviä. tuntuu hyvältä tyhjentää turhaa pois. yläkerran ikkunoista näkee taas läpi. alakerran ikkunat ovat vuorossa heti kun sää sallii. muuten kämppä on huiskin haiskin. viikkosiivous jäi kaiken muun jalkoihin ja sen huomaa. mutta onneksi kaapeissa on siistiä. taidan majoittua sinne.
* helmikaupassa pyörähdettiin myös. ihan villiinnyin jälleen. karkkikoruja on syntynyt liukuhihnalla.
* olen tavannut ystäviä. emännöinyt vaatekutsuja, viettänyt leffailtaa ja matkafiilistelyiltaa. tuntuu niin hyvälle, kun on tärkeitä ihmisiä ympärillä.
* tyhjennettiin viikon ollut kirppispöytä ja olen ihan tyytyväinen saaliiseen. matkakassa karttuu.
* käytiin lasten kanssa luistelemassa. tai lapset luistelivat ja minä neuloin. hankintalistalla luistimet minulle. olisi ihana päästä kokeilemaan piruettia.
* vietettiin yksi aamupäivä mummon tykönä. saatiin tuoretta pullaa. mummon rappukäytävässä tietää milloin mummo leipoo. siellä tuoksuu mummon pulla. kaikista paras.
* syyssää vaihtelee. yhtenä päivänä on mitä kaunein, kirpeä syyssää. toisena sitä mälsää. tuhnuista ja harmaata. tehtiin kävelylenkki kaupungille eräänä kauniina päivänä. tavattiin äiti ja kahviteltiin kahvilassa.
* sain ystävältä parhaimman tomaattisopan reseptin ja kokeilin heti itsekin. namia oli. lämmittääkin niin ihanasti.



tänään vietetään perheiltaa pizzan ja tortillojen kera. juhlitaan karmivaa halloweenia ja maanantaista hääpäivää. seitsemättä sellaista.

iloista ja hurrrrrjaaaaaaa viikonloppua!

10/17/2010









viikonloppuna vietettiin neidin kanssa hetki mummilla ja papalla. minä nautin kahvista ja mummin kanssa nauramisesta. kovin on meillä samanmoinen huumorintaju. ihan niin kuin minulla ja äidillänikin. eihän se omppu kauas puusta putoa. ei myöskään siinä, että muisti pätkii. minä jätin ostokseni tiskille ja mummi sulloo monitoimikonetta jääkaappiin.
neiti värittelee ja piirtää. kysylee kirjaimia tuon tuosta. pappa katsoo televisiota. ohjelmassa ihmisiä laitettiin tölkkeihin ikuiseen jäähän. karmivaa. nauru pidentää ikää sanon minä. pappa nauhoittaa vanhoja kaitafilmejä levylle. muistoja, jotta muistaisimme.
minä ihastelen mummin maalaamia ikoneita. hän on kehittynyt todella. meilläkin on yksi mummin maalaama kotona. pyhä perhe. se on kaunis.

kotimatkalla mietin mummia. muistia ja muistoja.

10/12/2010








lehtisadetta ja räntäsadetta. sitä saatiin tänään. tuuli tuiversi. heitteli lehtiä ja terassin tavaroita miten sattuu. ja sitten tuli ensilumi. tai ensiräntä. en saanu kuvaa, kun istuin autossa liikennevaloissa. matkalla labrasta kotiin. soitin pikapikaa lapsille. kurkatkaa pian ikkunasta. nyt sitä tulee!
kotiin päästyäni sytytin kynttilät. lapset nauttivat aamupalaa. minä kolmatta kuppia kahvia. tänään täytyisi vetää pipo korville ja tumppuja käteen.

10/10/2010

pesiydytään




syksy on tullut. luihin ja ytimiin. mieliin ja ajatuksiin. haluaisin vain käpertyä kotiin, omien rakkaitteni kanssa. sytyttelen kynttilöitä. kaipaan lämpöä ja tunnelmaa. ulkonakin on ihanaa, kun aurinko pistää silmiin ja tuuli tuivertaa lehtiä sinne tänne. pimeä tulee vain niin pian.

olen ollut kamalan huonoa seuraa. hirmu pahantuulista sellaista. vissiin se aika kuusta ja hormonit heittelee volttia. blogikin on ollut hiljainen. onneksi aurinko nousee aina ja hormonitkin rauhoittuvat.

onneksi ympärilläni on omat rakkaat sekä ihania ystäviä. tänä viikonloppuna olen viettänyt tyttöjeniltaa tätini ja serkkuni kanssa. muutama leffa ja hyvää ruokaa. tänään tavattiin neidin kummitäti. kynttilät, kahvit ja hetken rupattelu. näillä jaksaa hyvin alkavaan viikkoon.

lämpöä sinulle!

10/04/2010








aamuisin on kylmä. maa valkoisena pakkasenpuremista. aurinko lämmittää kyllä vielä noustuaan. luonto on niin kaunis.

eräänä juuri tällaisena aamuna kuljimme lehtien peittämää tietä neidin kanssa kuviskoululle. pääsimme yhdessä etsimään ja kaivamaan neidin piilottamaa aarretta. hienosti piiretty aarekartta johti perille. maasta, mullan ja kiviringin alta se löytyi. hellästi se putsattiin ja vietiin ihasteltavaksi.

neiti jäi taiteilemaan ja minä lähdin. pieni, yhteinen hetki. tämä muistetaan pitkään.

10/03/2010





nää on ollu yhdessä kuusitoista vuotta. nää rakastui silloin. nää rakastuu ja rakastaa yhä. aina vaan. nää pussailee ja kulkee käsikädessä.

yhdessä on hyvä olla.