tänään olikin mulla iltavuoro, vaikka oikeasti aamuvuoroviikkoa viedään, mutta duunikaveri lopetti tänään ja oltiin vaihdettu siksi vuoroja. ryökäle lähtee kahden kuukauden kesälomalle... ja mä yritin tippasilmässä rustaa tekstiä korttiin... :/
töissä oli rento kesäinen ilmapiiri. eihän tässä enää mitään kummaa tehdä, ollaan vaan ja nautitaan kesästä :) lapsia on paljon vähemmän ja hirveesti ollaan ulkona! iltapäivällä mentiin pihalle jo kahden jälkeen heti ja mä kannoin kitarankin sinne. soiteltiin ja laulettiin ja duunikaverin kanssa päätettiin, että mepä treenataan tuo "kotiviini" viisu siihen kuntoon, että soitetaan se muille naisille jossakin vaiheessa, hih! :) kyllä tässä on ihan mukava odotella loman alkua reilut kaksi viikkoa, kun ei hötkytä eikä stressata :) leevikin piipahti meidän pihalle neljän jälkeen. kovasti oli juttuja kerrottavana äitille :)
kotiin lähdettiin viideltä. leevillä oli pelipäivä ja se pelasi puolituntisensa. ella katsoi lasteohjelmia ja mä torkuin hetken sohvalla. vaille kuusi lähdettiin sonja-mummolle. käytin tilanteen heti hyväkseni ja kahvin juotuani piipahdin alepaan ruokaostoksille ja lapset jäivät mummon kanssa leikkimään. enhän mä tarpeeksi kauaa ollu, kun heti alkoi hirvee parku kun palatessani pimpotin ovikelloa :(
illalla täällä kotona oli ihan hirveesti puuhaa. aurinkoista aikaa en raaski käyttää siivoukseen, joten menee sitten ylitöiden puurtamiseksi nämä meikäläisen illat... lapset jäivät terassille hetkeksi, mä imuroin ja kun janne oli suihkuttanut lapset niin mä laitoin iltapalaa ja vaihdoin petivaatteita.. syötyään menivät suoraan jannen kanssa iltasadulle ja mä aloitin lattioiden pyyhkimisen ihan konttamalla, kävin kaikki listatkin läpi myös, huh apua! mua ärsytää ja turhauttaa tää siivoaminen, perrrrkkkeee... niin monesti olen mainoksen laittanu jääkaapin oveen, että soitan ja tilaan jonkun hengettären tänne.. :) mutta ei tänne nyt ketään ole tulossa, joten menen vielä aloittamaan ton pölyjen pyyhkimisen keittiöstä ja sitten nukahdan se rätti käteen... janne painui jo puhtaisiin lakanoihin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti