9/11/2008

omaa aikaa

viikonloppuna kävin Wanhassa Satamassa kädentaito messuilla. oli ihanaa. todella. mukavaa seuraa ja ihania juttuja. paljon ideoita ja inspistä. mukaan lähti vyyhti niin kaunista syksyistä 100% villalankaa, puiset Brittanyn sukkapuikot, neulepuikot ja virkkuukoukku. oih. nyt kelpaa.





keskellä viikkoa on reissu lahteen. tällä kertaa matka ei enää jännittänyt. porukkakin oli tuttua. junassa nautin ison kupin kahvia. neuloin hiukan. kuuntelin Jippua. lahdessa uskalsin jo katsella ympärilleni. siis siinä samalla kun kipitin Velmaan. ei tarvinnut enää pelkkiä talon numeroita tuijottaa.
ilta meni taas siivillä. viimeisteltiin viime kerran työt. suunniteltiin ja luonnosteltiin seuraavia. luovaa kirjontaa yhdistettynä mihin vaan muuhun materiaaliin. kehykset valmiina. materiaalin valitsin jo viime kerralla ja ideakin oli. sitä jo hiukan aloittelin.
paluumatkalla torkahdin ja näin silmissäni aivan jotain muuta. heti paperia ja kynää. siinä se oli. suunnitelma muuttui.

ihanaa viettää välillä omaa aikaa. antaa ajatuksen viedä. tulla ja mennä mielen mukaan.






meiän pikku tinttarallan ihastuttava leppäkerttu. hellyttävä. vai kuinka?

Ei kommentteja: