jup se on siis taas uusi työviikko edessä. viikonloppu oli tosi mukava ja mukavilla mielin töihinkin lähdin tänään, ellan kanssa kylläkin vaan.. leevi on muutamana päivänä valittanut polven takaa jalkaa ja eilen illalla oli pojan mukaan jo tosi pipi :( meinasin kasvukipuja tai jotain, janne sen kanssa venytteli ja tuntui kyllä helpottavan hiukan. aamulla poika rojahti söngyn viereen, kun ei pysynyt varaamaan jalalleen ollenkaan :( janne sanoi, ettei sitä voi tollasena hoitoon viedä ja lupasi jäädä sen kanssa kotiin ja mennä lääkäriin. saikin pylkkäseltä netin kautta heti aamuksi ajan.
no me tytöt lähdettiin käsi kädessä taapertamaan päiväkodille vaille seiska. sielä kaikki kovasti kyseli leevistä. mä vein ihanille duunikavereille vähän herkkuja kahville. leeville lupasin, että saa nimppariherkut viedä sitten tiistaina jos tulee hoitoon. päivä meni taas mukavalla vauhdilla :) juteltiin hannan kanssa, että kuinka on mukava tulla aina töihin, eikä kotona tartte murehtia työjuttuja, ideoita sielläkin tulee mietittyä ja kivoja juttuja pälkähtää päähään, mutta ei sellaista stressiä oo mistään :) mahtavaa!
janne ja leevi soittivat ysin jälkeen ja kaikki on ainakin nyt kunnossa. jalasta on vissii polven takaa jänne venähtänyt tai sitten siellä on kysta.. se ei vielä näkyisi ultrassa. joten, jos kipu yltyy tai ei ole kahden viikon sisällä hävinnyt niin silloin takaisin ja sitten ultrataan ja katsotaan.. joten nyt vaan pitäs mennä ja touhuta. jos levolla yrittäs parantaa niin pari viikkoa pitäs huilailla.. joten seurataan. leevi oli ollut kuulema tosi tosi reipasta poikaa ja isi oli kehunut kovasti :)
me tytöt tultiin kotiin puoli kolmen jälkeen. kävin kotona kääntymässä ja nappasin leevin matkaani tiimariin ostoksille :) oli poika ihan pirteä ja jalka toimi :) leevin kanssa valkattiin lastenkutsujen teemaksi autot-elokuva ja sen krääsää ostettiin sitten kärry tolkulla. myös ylläripusseihin ostettiin tavarat ;) ja kutsumatskut myös aiheeseen liittyen :) tarroja ja hopeatussia sekä sinistä kartonkia... tiimarista mentiin prismaan ja ostettiin leeville uusi kansio hoitoon, valitsi itse herra hakkaraisen kansion, koska "siinä on aakkosia" ;) mä kävin kosmetiikkapuolella ja sit jatkettiin taas matkaa. muoviin ja leluun mentiin seuraavaksi ostamaan leevin kaverille keskiviikoksi synttärilahjaa. anni kysyikin sitten samalla leeviltä lahjatoivetta ja leevi vei annin legohyllylle :) siellä olikin hirveesti sellaisia joita leevillä jo on ja anni huikkasi mulle salaa, että mummi ja ukki kävivät varaamassa legon paloaseman pojalle ;) sitä se on niin kovasti toivonut! leevi hyppi ilmaan kun anni veti legon betoniauton esiin; sellaista mulla ei oo!! ja anni lupasi laittaa sivuun valmiiksi :D sitten anni sanoi, että mitäs muuta ei ole.. ja sieltä löytyi hieno huoltoasema, legoja sekin. ja anni sanoi, että katsotaan tuleeko sille tykytyksiä jos se ostas molemmat... :) kyllä poikaa taas lellitään ;)
lopuksi käytiin mun kampaajaa moikkaamassa ja sain shampoota..
kotona käänyin sen verran, että vein ostokset ja nappasin ellan matkaan. mentiin saviolle mun vanhemmille. syötiin ja kahviteltiin. hetken ehtivät lapset leikkiä. sitten olikin jo seiskan aikaan tällä mammalla kiire kotiin, kun salkkarit alkoivat ;) janne suihkutti lapset ja mä laitoin pyykihuommia ja huomisia vaatteita vauhdilla. silitin huomisen hameen ja laitoin huomisen ruoan uuniin.. janne nauroi, että mihinkä mulla on kiire!! kamala vauhti naisella :)
lapset olivat puoli ysi sängyissään ja leevi nukahti heti. ella jäi vielä hereille kirjaa lukemaan, kun nina soitti ja sanoi tulevansa lenkkiseuraksi :)
kello 21:21 lähdettiin tästä meiltä ja kierrettiin sama lenkki, jonka mä eilen menin ja samaan aikaan, n 1½ h meilläkin meni :) vauhti oli just sopivan kovaa, eli PPP=pitäs pystyy puhumaan - rasvanpolttosyke siis :D tosi ihana oli mennä, sopivan vilpoinen ilma ja jutut henkevät :) nyt tässä nautin iltapalaksi kevyt raejuustoa sekoitettuna viinirypäleisiin!?! ihme yhdistelmä, mutta alkoi tekee hirveesti mieli :) tosi raikasta!
kello on jo puoli kaksitoista ja janne koisii...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti