eilen oli taas ihanan kesäinen päivä! töissä oltiin paljon ulkona; otettiin mm. viltti, keksit, täkki ja mun kitara mukaan ja mentiin puistoon hetkeksi. iltapäivälläkin soitettin pihalla ja laulettiin "kotiviiniä" ja "viidestoista yö" antaumuksella :) duunipäivän jälkeen mentiin vauhdilla lasten kanssa kotiin. mummi ja ukki tulivat hakemaan yhtä hattua ja koska pyörillä olivat niin ottivat yhdet kylmät juomat :) minä siinä sitten valmistauduin lähtemään työkaverin luokse iltaa istumaan. kyyti tuli puoli kuusi.
ilta oli tosi mukava! oli ihana koti, iso hirsitalo.. siellä me istuttiin terassilla ja juotiin valkkaria :) aurinko paistoi ja oli kuuma! sitten mentiin sisälle ja saatiin hyvää salaattia :P vaille ysi lähdettiin kotiin. siellä olivatkin lapset vielä hereillä ja puuhastelivat uusien legojen parissa, olivat käyneet isukin kanssa prismassa ostoksilla :) puoli kymppi menivät nukkumaan ja mä painelin terassille tekemään koivun riuúista sisälle tikapuut kuivakukkien pidikkeeksi :) sen jälkeen piti taas pihat kastella... kahdentoista aikaan pääsin taas vasta nukkumaan.
neljän aikaan yöllä heräsin, kun leevi valitteli päätä ja mahaa. sanoin, että yritäpä nukkua niin menee sitten ohi... muutaman kerran kävin leevin luona ja sitten kuului kova ÄIIITTIII! ja oksennusta alkoi tulla :( voihan kökkö. siinä meni sitten valvoessa loppuyö, vaihdettiin lakanat, käytiin molemmat suihkussa ... :/ viiden jälkeen laitoin ekan koneellisen pyörimään ja lisää lakanoita tuli muutamaan kertaan :/ aamulla yritin fiksuna aivan sekaisin lähettää duunikaverille viestejä ja soittaa töihin.. en muista mitä oon selittäny kun olin niin sekaisin vähistä unista :)
koko päivä on nyt pyykkikone laulanut, kepa ja pena kävivät pika visiitillä ihastelemassa pihoja ja moikkaamassa leeviä ja ollaan nukuttu kolmen tunnin päikkärit kaikki. vieläkin on oma olo ihan naatti ja vähän sellainen heikko... ja leevi on aivan sänkypotilaana ja ravaa välillä vessassa yökkäämässä ja äsken ripuloi :/
yritän illalla saada tehtyä vähän risujuttuja, mutta taitaa tämä päivä olla pyhitetty levolle enimmäkseen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti