8/21/2011










lauantaina kukonlaulun aikaan olin jo hörppimässä aamukahvettani hietsun kirppiksellä. siinä hallin rappusilla. aikainen lintu madon nappaa ja siinä katselin kuinka tori heräili, pikkuhiljaa kantoivat iloiset myyjät pöytiään ja tavaroitaan paikoilleen. oli luvattu sadetta ja kovaa tuulta. meinasihan se tuuli viedä pöydiltä tavarat ja vaihdella rekkien paikkaa, mutta sateesta ei onneksi ollut tietoakaan. aurinko lämmitti niin. tunnelma oli nautittava. en katsonut kelloa. aika kauan siellä kuljin, katselin ihmisiä ja tongin pöytiä.

torilta kävelin rantaan. mukanani pussillinen löytöjä. rannan kahvilassa nautin suuren suuren vuohenjuustosalaatin ja haistelin meren tuoksua. jotkut urhoolliset uivat siellä tuulessa. saivat kauhoa oikein urakalla. mieheni hoiti tehtäviään siellä rantsussa. siellä musiikki pauhasi ja ottelukentillä oli mukava meno. istuin sitä kallioille katselemaan. välillä oli vedettävä laukusta neuletta lämmittämään. sitten tulikin jo taas kuuma.

illan tullen ajettiin kotiin kääntymäään ja pian oltiin taas menossa, junassa. stadikan kupeessa seurattiin jännää ottelua. oli melua ja tunnelmaa. torvia ja rumpuja. siinä sai toista korvaa pidellä, kun pienet soittelivat yökyläilemästä. mulla oli jalassa torilta löydetyt ruskeat korkonahkanilkkurit. niillä kelpasi.

oli siinä hauska lauantai, kerrassaan!

p.s sieltä ne pikku hiljaa kypsyy. terassilla, tuuheiden lehtien alla. oli todella makiaa.

1 kommentti:

Nonna kirjoitti...

Tuonne Hietsun kirpparille tekis mieli minunkin, joko myymään tai ostamaan. Kerran ehdin sinne tänä kesänä ja heti tein ihania löytöjä!

Mukavaa viikkoa!