12/20/2009

*

rauhoitumme jouluun. loma alkoi vihdoin. vasta loppiaisen jälkeen paluu arkeen. sinne on matkaa.

joulujuhlat on vietetty. joulukirkossa käyty. todistus menneestä syksystä saatu. sanoin moneen kertaan "olemme sinusta niin ylpeitä". ja pienen koululaisen naama loisti ilosta.

tontun pakettihommat alkaa olla mallillaan. ihan vaan muutama pieni juttu enää puuttuu. rauhassa vaan. iltaisin on ihana puuhastella kynttilän valossa, kuuma glöki viekussa.

koti on saunaa ja pakastinta myöten valmiina vastaanottamaan joulun. on siivottu maltilla. leivottu pipareita. ja joululeipää. kuivakakkuja. vanhempani ovat tuoneet kuusen terassille. joulukoristeita on ripoteltu ympäri kotia. joulun ajan ruokia ollaan mietitty. osa hankittu. osa hankitaan vielä. kynttilävarastoa on täydennetty. saamiemme joulukortteja olemme ihastelleet ja kiitelleet kovasti. joulukukat levittävät sisällä tuoksuaan ja ulkona lyhdyt ovat lisääntyneet.

kaikki alkaa olemaan melko valmista. olo on odottava ja rauhallinen.

yksi toive on jo täytetty. valkoinen joulu.









2 kommenttia:

Prisca kirjoitti...

Hauskoja oulutyyppejä teillä kotona...kaikenlaisia tonttu-ukkoja.
Mulla kaikki siivoukset ja muut tekemättä enkä kauheasti itseäni pakota.Kyllä se joulu sieltä tulee ja valmistuukin.

Mirka kirjoitti...

aurinko ja kuu; juu tässä torpassa tonttuja riittää ;) ja joulu tulee hosumatikin! :D