7/02/2009

sukeltelua

sitä on tehty tällä viikolla.

tulevalla koululaisella alkoi alkuviikosta uimakoulu. kahden viikon rupeama. poika nauttii. pikku neitikin pääsee siinä samalla polskimaan. minä olen seurannut ilakointia altaan reunalta. ylpeänä ja kauhusta kankeana.
ensimmäisenä päivänä ukkoskuuro yllätti. pikku neitiä pelotti, mutta uskaltautui kuitenkin takaisin veteen kuuron pyyhkäistyä matkoihinsa. sen jälkeen on aurinko hellinyt uimareita.





minä puolestani olen sukellellut helmien sekaan. kerroinhan, että kävin ensivisiitillä helmikaupassa, villihelmessä. paikka on pieni, mutta niin täynnä ihanuuksia. siellä vierähti hyvä tovi ja matkaan lähti siis pussukoittain kaikkea pientä ihanaa. näistä ihanuuksista syntyi viikonloppuna karkkihelmet. nämä helmet ovat nyt osa minua. sopivat niin moneen. hetki sitten hankkimaani kukkahameeseen, uusiin toppeihin ja neuletakkeihin, sekä moneen muuhun vaatekaappini kätköistä löytyvään..



minulla on menossa hame, tunika, mekko -kausi. yhdistettyinä sukkiksiin, leggareihin. niissä viihdyn. värikkäät vaatteet vetoavat. mustastakin tykkään ja vanhoista suosikeista ruskeasta, valkoisesta, harmaasta ja murretuista väreistä, oranssista, vihreästä.. -niiden eri sävyistä. monta on suosikkia. vaatteiden täytyy tuntua mukavilta ja näyttää "minunlaisilta". alesta olen jokusen vaatteen tänä vuonna löytänyt - mutta tarkoituksella harvemmin lähden vaatteita etsimällä etsimään, varsinkaan alesta. parhaimmat hankinnat syntyy ilman suurempian etsintöjä. mun mielestä ainakin.





Ei kommentteja: