8/10/2008

syksy saapuu

niin se taitaa olla. syksy tuo tullessaan ihanat tuoksut. sateen ropinan. ihanat värit. rakastan syksyisiä värejä; murrettuja, luonnollisia. lankakerät, puikot ja koukut. kynttilät. monet kynttilät. ja lyhdyt. villasukat. lämpöiset ja pehmeät neuleet. kuppi kuumaa. ne on parasta syksyssä.

mennyt viikko oli ja enteili jo kovasti syksyn tuloa. mitähän muuta on tapahtunut..







viikonloppuna vietettiin miehen kanssa aikaa taiteiden yössä. käveltiin käsikädessä. kahdestaan. oli mukavaa. ruokaa haettiin kotiin. oltiin ihan rauhassa. kynttilät paloi. lapsilla oli mummin ja ukin tykönä mukavaa. kuten aina. minä katsoin ihania leffoja unelmieni kaupungista. mieskin on selaillut ostamaani todella hyvää NY- matkaopusta moneen kertaan. hih. matkakuume on korkealla. ihan meinaan välillä liitoksistaan revetä. siis minä. odotan matkaa niin kovin. yritän rauhoittua. välillä. :)







olen käynyt kampaajallakin. juteltiin käsitöistä, sisustusvimmoista. samoilla aalloilla ollaan. juttua riittää.

posti toi ison paketin. lapsille paitoja ja muutamat mukavat pehmoiset housut. minulle lämpöisiä neuletakkeja, neulepaitoja, ihanissa väreissä perus t-paitaa ja pitkähihaista. ruskeaa, mustaa, oranssia ja tummaa viininpunaista. ja kuinkas ollakaan hankittu hamekangas on sävy sävyyn.

anoppi lupasi väsätä raidalliset villasukat. haen sopivat syksyiset langat. häneltä se käy suit sait sukkien teko.

itse olen neulonut tunikaa ja virkannut huivia. vuoronperään. hommaa riittää vielä. välillä olen puuhastellut pihahommissa. yrtit on pätkitty, terassia siistitty. lyhtyjä jo paikoilleen asennettu. syksyn kukkia haluaisin jo laittaa.

syksyn tuoksuja tuoksutellen.

kuvat yllä taiteiden yöstä. ihanasta halosenniemestä.

Ei kommentteja: