1/17/2008

lääkärin terveiset ja muita eilisen puuhia:

aamulla oli siis ysiltä pylkkäsellä aika ja taksi tilattiin puoli ysin aikaan meitä noutamaan. taksimatkalla leevi taas jutusteli kuskin kanssa niitä näitä rokki radiokanavasta ja muusta :) juha otti meidät vastaan jo heti puolen jälkeen kun paikalle tultiin. keuhkoputkentulehdus oli ellan taudinkuva ja leevilläkin kurkku punoittaa.. koska meillä oli siinä hyvin aikaa jutusteltiin kaikenlaista ja juha surffasi netissäkin etsien leevin ikäisille tehtävä sivuja :) ysin jälkeen lähdettiin kassan kautta sonjalle. mun teki niin mieli aamukahvetta :) ja kun sonja siinä ihan viekussa kerta oli hollilla niin sinne mentiin muuamaksi tunniksi. sitten taas taksilla kotiin.

iltapäivä meni siinä kotiaskareissa; siivosin vähän kaappeja ja laitoin papereita kansioihin, tein ruokaa.. lapset leikkivät välillä nätisti ja välillä tapellen. janne kävi viiden aikaan kotona kääntymässä ja lähti sitten harkkoihin. mä tein lasten kanssa iltapuuhat; iltapalat ja suihkut. janne tuli puoli kasin aikaan kotiin ja mä lähdin melkein samalla oven avauksella saviolle. kävin ensin siellä m-kaupassa ruokaostoksilla ja heitin "tyyli ja koti" kirjakerhon ilmoittautumislapun postilaatikkoon :) siinä sai ilmottautuessa tilata kaksi kirjaa a´5,90 ja mä valkkasin "kiireetöntä elämää kotona" country-tyylisen kirjan ja "ihanasti pihalla" -kirjan :) nyt odotan niitä innolla!! ilmoitin lapsetkin illalla netin kautta mauri kunnaksen kirjakerhoon, sillä on niin ihania ne kirjat :)

kävin polkemassa 20 kilsaa kuntopyörällä :D musavehkeestä oli virtanen loppu, joten lueskelin vaan lehtiä; uutta koti ja keittiöö ja viherpihaa sekä kauppareissulta ostamaani kauneutta ja terveyttä, siinä oli mielenkiintoinen jenni vartiaisen haastattelu.
naama punaisena lähdin ysin jälkeen heittämään vielä kepa-mummille muutaman kangaspalan, kotona olin puoli kymppi. ostokset kaappeihin ja lapset iltasadulle, lupasin niille että jos leikkivät kiltisti mun poissaollessa saavat valvoa siihen kun äiti tulee ja olivat leikkineet kiltisti :) leevi valitteli kurkkuaan ja pyysi, että mittaisin kuumeen ja minä mittasin ja kuumettahan sillä oli :( poika simahti unille aivan samantien.. ellalla hiukan unen tulo kesti ja mä sitä silittelin ja paijailin...

loppuilta menikin sitten sohvalla löhöten telkkaa katsellen appelsiinejä vedellen :)

tänään ollaan siis vielä oltu kotosalla, niinkun ollaan huominenkin.. päivä on menny vähän pöllyssä, kun taas oli neidillä repaleinen yö.. olen ottanut tirsoja sohvalla :) kello lähenee nyt puolta kolmea ja mun täytyy ruveta laittaa ruokaa; aattelin jauhelihapihvejä ja pastaa+joku kastike tekasta, seuraksi salaattia. lapset on just simahtaneet pienille tirsoille, joten rauha on hetken ainakin maassa :) mulla on illalla töissä palaveri 17-20, joten eka tehokiinteytys jää menemäti, mälsää! mutta huomenna taas polkemaan senkin edestä :)

seuraavaan kertaa, moi!

Ei kommentteja: