4/19/2011






kävimme lasten kanssa muutama viikko sitten sampo -nukketeatterissa puotilassa. rakastan tuota paikkaa. muutaman kerran vuodessa on päästävä nauttimaan sen tunnelmasta ja erittäin ammattitaitoisista esityksistä. lapsetkin nauttivat. on ihanaa, että koululainenkin lähtee vielä innolla mukaamme nukketeatteriin. toivon innon jatkuvan vielä pitkään! ruokin sitä ja toivon!

minusta on tärkeää, että mahdollistamme lapsille erilaisia kulttuuriesityksiä ja kokemuksia. niistä jää ihania muistoja ja ehkä he jatkavat niiden kokemusten haalimista vanhemapanakin.

neidin kanssa nautimme eräänä sunnuntaina myös kotikaupunkimme luistinseuran kevätnäytöksestä. voi sitä iloa ja riemua siellä jäällä ja katsomossa. neiti oli haltioissaan ja kertoi hyvin ylpeänä ystävänsä edesottamuksista jäällä.

odotamme koko perhe innolla oman pienen balleriinamme kevätnäytöstä lähikunnan suuressa salissa toukokuun puolessa välissä! mummot, pappakin ja setä perheineen on kutsuttu mukaan katsomaan!

Ei kommentteja: