4/30/2008

kuulumisia näin keskiviikko aamun ratoksi :)

tässä istun teekupposen kera jälleen ja kello himpun yli viisi.. kaikki muut nukkua tuhisee vielä, onnelliset :) aamuvuoroon olen menossa, muutamaksi tunniksi töihin ja sit neljän päivän vapaalle :)


pikaisia kuulumisia tulin menneiltä päiviltä kertomaan;

ellahan oli viime postauksen aikoihin kuumeessa, se taisi olla perjantai.. lauantaina tytöllä ei ollutkaan enää kuumetta ja oli raukka ihan seinille hyppiä kun en päästänyt pihalle touhuamaan :) janne oli pelireissulla kouvolassa ja mä huhkin terassilla kalusteiden kimpussa.. huh, mikä homma! nyt ne on kuitenkin hiottu ja pesty kaikki, odottavat öljyämistä samoin kuin terassi itsessään.

sunnuntaina oltiinkin koko päivä lapsimessuilla :) lapset tykkäsivät tosi kovasti! ella kysyi mennessämme, että myydäänkö siellä lapsia... ;) siellä oli noille nappuloille hirveesti katseltavaa; pääsivät paloautoon ja poliisiautoon, saivat sammuttaa leikkitulta, poliisisetä antoi seriffikortin johon painettiin oma sormenjälki, tapasivat katti matikaisen, röllin, pikku kakkosen tädin, tatun ja patun, piirsivät, otettiin valokuva seikkailumetsässä ( ja juuri eilen posti toi kymmenen postikorttia tästä kuvasta! ).. ihan hirveesti kaikkea!

mä istuin loppuillan terkkarissa polvesta alaspäin turvonneen kinttuni kanssa :( lääkäri meinasi, että on pinnallinen laskimotukkotulehdus ja määräsi lääkkeet ja maanantain saikkua. jos on vielä loppuviikosta yhtä kipeä ja turvonnut täytyy mennä takas. onneksi nyt alkaa kuitenkin jo helpottamaan...

henna kävi illalla kyläilemässä ja suunniteltiin sitä perjantain jippu-iltaa :D hauskaa! mennään ensin hennalle, sit konserttiin ja syömään jonnekin - ja kiltisti kotiin yöksi hyvissä ajoin :)

maanantaina oltiinkin sitten lasten kanssa kotosalla. aamupäivä meni mulla facebookin syövereissä ;) ystäväni riikka sai houkutelluksi sinne ja aika metka paikkahan se on :) lapset olivat ulkona ja mä hääräsin sisällä sitä sun tätä. iltapäivällä kepa-mummi kaverinsa anitan kanssa tulivat kylään. sain ihania orvokkeja :) illalla puuhastelinkin sitten ellan kanssa ulkona istutellen köynnöskranssia amppeliin, kartioon ja risuikkunaan, meinasin uhmata yöhalloja.. laitoin myös saamani orvokit ihanaan pieneen amppeliin, ovat niin söpöjä siinä talon edustalla risutuolin seurana! meidän pieni puutarharyhmämme (pöytä ja kaksi tuolia) ovat löytäneet sopivan paikan siitä talon edustalta myös, piti vaan olla siinä väliaikaisessa säilytyksessä, mutta sopivat niin hyvin siihen että saavat jäädä :) istutettiin lasten kanssa myös äitienpäivälahja kukkaset ruukkuihin. multasormijuttuja siis koko ilta ja mikäs sen mukavampaa :)

tiistaina oltiin ajoissa kotona päiväkodilta ja mä aloitin heti vakuutuskorvaushakemusten täyttämisen netissä, olihan urakka siinä nipussa, mutta onneksi on nyt tulossa mukava määrä rahaa :) uarkan jälkeen tartuin imuriin ja pölyrättiin - olin tosi tehokas ja sain hyvissä ajoin koko kämpän siivottua, vessoja ja lattian moppausta lukuunottamatta. sitten uskaltauduin jumppaamaan :) oli pakko, niin teki mieli! janne kyllä kielsi, mutta kun se oli harkoissa... :) jumppasin käsipainotreenin ja keskivartalon haasteellisen treenin ja tosi hyvältä tuntui, jalasta huolimatta :)

tänään livahdetaan siis taas lasten kanssa puolen päivän jälkeen päikkäriltä kotiin, ovat murut innoissaan, kun ei tartte unille jäädä :) ja riikka tulee martan kanssa kaareen :D

heippa taas. haleja! ja aurinkoista päivää!!


Ei kommentteja: