12/15/2007

perjantaina joulujuhlaa, tähtisädettä, pakettipuuhaa..

aamulla oli tonttu jättänyt kalenterin alle kaksi pakettia tähtisädetikkuja ja niitä oli sitten illalla tarkoitus lasten kanssa ulkona poltella :) kyllä lapsia jännitti jo! mulla oli oikeasti iltavuoro eli 9:20 -> mutta kun nasuill aoli aamuinen joulujuhla niin mentiin lasten kanssa päiväkodille jo 7:30. mä ehdin kyllä ennen sitä raivaamaan kuuselle jo tilaa, tekemään pyykkihommia, järkkäämään paikkoja, petaamaan sängyt, tekemään huomiseksi kauppalistaa (aattelin jo ostella säilyviä joulun ajan ruokia valmiiksi)..

töissä oli joo aamulla heti ne joulujuhlat. meni oikein mukavasti, tunnelma oli leppoisan jouluinen ja porukkaa oli paljon. loppupäivä menikin sitten aivan vaan oleillessa, aamu vei mehut ja kun oli pitkä päivä niin olo oli aika ryde kun mä pääsin puoli viisi kotiin, puoli tuntia ennen työajan päättymistä. janne oli hakenut lapset jo kolmen aikaan. kotona sitä taas piristyi kun alkoi vaan hommiin; alakerran imurointi ja moppaus, korujen lakkaus, lapsille ruokaa, järkkäystä, pyykkihommaa.. joulukalenterin ja leevin peliajan jälkeen puettiin päälle ja mentiin terassille polttamaan niitä tähtisädetikkuja. ensialkuun lapsia pelotti tikut kovasti, mutta muutaman tikun jälkeen uskaltautuivat ottamaan myös itselleen sellaiset ja pian molemmat pyörivät kuin väkkärät tikut kourassa :) kivaa oli!

isi tuli kasin jälkeen harkoista ja lapset olivatkin suihkusta juuri tulleet. janne rakensi leevin kanssa megano auton valmiiksi ja poika oli onnessaan :) laitoin iltaplaa ja siitä sitten suoraan puoli ysin jälkeen lapset iltasadun kautta petiin. leevi lueskeli vielä mutta ella nukahti suht nopeasti. mä lähdin puoli kympin jälkeen kepa-mummille hakemaan mun valmista liivimekkoa ja se oli tosi suloinen pienen rusettinsa kera ;) vein mummille kiitokseksi pentikin pienen tuikkusudämen ja tuikkuja, tykkäsi kovin! kahviteltiin. 22:30 olin kotosalla ja aloitin paketointipuuhat..

muutama kynttilä palamaan, jouluradio päälle ja pian alakerran lattia alkoi täyttymään paperista ja paketeista :) oli oikein mukavaa hommaa! :) vielä on aikuisten pienet paketit ja korujutut pakkaamati, mutta ne jäänee huomiselle.. nyt meinaa kello on jo yksi yöllä ja mua aikalailla väsyttää...

Ei kommentteja: