8/21/2010










kaupunki täyttyi valkosipulihöyryistä. me kuljimme pienen neidin kanssa käsi kädessä kohti uutta. neidillä kainalossa täplä. tuo kaiken nähnyt tuki ja turva. neiti kyseli tulevasta taukoamatta. minä sanoin, että ihania juttuja teette varmasti. täplä voi olla mukana. olen sitten odottamasa, kun tunti päättyy. ei tarvitse jännittää.

ovella meitä oli vastassa hymyilevä ´ope´. toivotti tervetulleeksi kuvataidekouluun. antoi vihkon ja ohjasi neidin piirtelemään siksi aikaa, kun kaikki olisivat paikalla. minä katselin ihastellen ympärilleni. mikä ihana talo. mikä ihana tekemisen tunnelma! neiti jäi hyvillä mielin taiteilemaan. täplä odotti eteisen naulakossa.

minä suuntasin kahvilaan. nautin ison kupin talon kahvia ja palan suuresta korvapuustista. loput pakkasin pussiin. neuloin muutaman rivin baktusta. tämä valmistunee vielä tämän päivän aikana. katselin markkinoilla käveleviä ihmisiä ja päätin poiketa vilinässä sen verran, että saan kotiin muutaman kimpun kuivattuja kukkia. ovat niin kauniita.

kotiin meitä palasi kaksi aika iloista. neidillä riitti kerrottavaa. kuinka ensin katseltiin isolta kankaalta oikeita aarteita. kultaa ja miekkojakin. ja sitten saatiin itse savesta tehdä omat aarrearkut. ne sitten uunin jälkeen maalataan. ja piilotetaan. sitten äiti ja isi etsivät ne kartan avulla. sitten piirrettiin värikästä ympyrää. ja pestiin välineitä.

minä laitoin yhden kimpun veteen ja toisen keittiön pöydälle. kolmas baktus nousee puikoille.

8 kommenttia:

HUVIlassa kirjoitti...

Tuonne minäkin haluaisin! Kuulostaa ja näyttää unelmaiselta kuvikselta!

sade kirjoitti...

kiva harrastus <3 niitä on hyvä olla. mäkin olen tehnyt 3 baktusta, pari lahjaksi, yksi itelle. itselleni haluan vielä talveksi yhden.
me käytiin eilen kanssa valkosipulimarkkinoilla :) ostettiin valkosipulipatonkia ja iso kääretorttu :)

Nonna kirjoitti...

Ihanan näköinen paikka! Ja kauniita, värikkäitä kukkia! Ai te asutte siellä valkosipulikaupungissa! Meilläkin tuttuja siellä!

Satu kirjoitti...

Onnentyttöjä olette! :) Ihana postaus, kauniit kuvat, kiitos Mirka!

Kirjailijatar kirjoitti...

Tosi viehättävän näköinen kuvataidekoulu. Tuollaisessa ympäristössä varmaan väkisinkin tulee luovalla ja esteettiselle tuulelle. Kauneus ruokkii kauneutta.

Mirka kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne!

HUVIlassa; sellainen se juuri on! ja minäkin aloitan siellä aikuisten opinnot tällä tai ensi viikolla enkä malttaisi odottaa!

sade; ei sitten törmätty markkinoilla ;) tai mistäs sitä tietää..
ja noihin baktuksiin todella jää koukkuun :)

Nonna; juu täällähän me :)

Satu; kiitos itsellesi!

Kirjailijatar; se talo henki tekemistä ja luovuutta, enkä malta odottaa pääseväni osaksi sitä!

Kummitustalon Stella kirjoitti...

Ihan hirveetä. Olen melkein iloinen ettei toi ihana paikka ollut kenenkään oma koti. Muuten olisi kateus ollut liian suurta ;)

Mirka kirjoitti...

kummitustalon Stella; niinpä :) kyllä mä siellä fiilistellessä aattelin, että josko tää ikuna tulee myyntiin.. tuonne sitä ja tänne tätä ja silleen! :D