12/25/2007

Joulun kuulumisia

joulu on kääntynyt jo joulupäivän iltaan. eilinen jouluaatto oli täynnä tohinaa ja joulun tuoksintaa :) aamu alkoi puoli kasin aikaan kun lapset heräsivät. heti nappastiin telkka päälle ja katsletiin aamupuuhien lomassa joulupukin kuumaa linjaa, se on meillä jo perinne, ilman sitä ei jouluaaton aamu suju :) mä laitoin heti ensimmäisenä riisipuuron hautumaan ja kymppiin saakka se saikin rauhassa muhia. laittauduin ja valmistin aamupalan tarjolle. kymmenen aikaan istuttiin kaikki pöytään ja syötiin. syönnin ja keittiön siistimisen jälkeen paketoin mun ja janen vanhempien paketit ja laitoin kaikki tavarat lähtövalmiiksi, lapsille juhlavaatteet päälle ja glökin lämpenemään. vaille kaksitoista istuttin lasten kanssa olkkarissa ja kuunneltiin joulurauhan julistusta. mä yritän siinä kahdelle riekkujalle selittää joulurauhasta jotakin, mutta kuuroille korville meni vissiin :)

puoli yhden aikaan pakkauduttiin kamojen kanssa autoon. lapsilla alkoi jo jännitys olemaan melkoista; leevi ihan tärisi takapenkillä kun ei meinannut housuissa enää pystyä :) sanoinkin, että jos seiskalta illalla ollaan suht tervejärkisiä niin on ihme! vaikka mä kuinka pidin leeville hyvästä käytöksestä autossa palopuhetta niin jännitys kävi vissiin liian kovaksi ja väsykin painoi sillä muutaman kerran piti sonjan luona karjaista, kun meni lapsilla vähän yli..

sonjalla syötiin hiukan ja sitten alkoikin aika kuhina kun pukki oli jättänyt kiireessä lahjat mummon makkariin ja ne jaettiin. sen jälkene oli kahden minuutin mahdoton suhina ja kuhina, kun kaikki avasivat pakettejaan tohinalla ja yritettiin löytää avaamattomia roskien joukosta mummon pienessä olkarissa :) se on aina yhtä huvittavan näköistä, kun parisenkymmentä ihmistä ahtautuu siihen olkkariin ja alkaa avaamaan lahjoja :)

leevi ja ella hihkuivat ilosta saadessaan paketteja ja avatessaan niitä; ella sai mm. taskukoirien talon, pienen hauvan laukussa, lego heppatallin.. leevi sai sonjalla mm. legon palotikasauton (oli jo entuudestaan, mutta se ei poikaa haitannut - pitäähän kunnon paloasemalla kaksi autoa olla :)), työkalulaukun jossa koottava laiva, muutaman pikkulaatikon legoja.. olivat mielissään lahjoista eikä heitä yhtään ihmetyttänyt kun pukki ei näyttäytynytkään :) me saatiin janne kanssa hienot kuumajuomalasit, kynttiläsetti; lasipurkki+kynttilä+hiekat purkin pohjalle, saunapefletit ja suklaarasia.

puoli neljän jälkeen ahtauduttiin mun vanhempien kanssa meidän autoon ja ajettiin saviolle. äiti ja isä tykkäsivät kovasti saadessaan remppalahjaksi sen viinipullotelineen :) hetken lapset touhusivat ja sitten mä menin tainnuttamaan ne makkariin. leevi simahti heti vaikka olikin raivonnut ettei nukkumaan halua mennä :) ella nukahti vast akun me vaihdettiin puolen tunnin jälkeen jannen kanssa vahtivuora; tyttö nukahti samantien kun isi tuli viekkuun. molemmat olivat siis unessa puoli viiden jälkeen. me muut nautimme siinä glökiä ja katettin ruokia pöytään.

viiden aikaan aloimme herättämään lapsia, mutta eihän ne jaksaneet herätä, käänsivät vaan kylkeä ja jatkoivat unia. kannettiin ne olkkariin heräilemään ja ne vaan otti mukavamman asennon sohvalla ja jatkoivat tuhisemista :)

annettiin lasten nukkua ja aloitettiin jouluateria; perinteisesti mä luin alkuun jouluevankeliumin, jonka olen lukenut joka joulu siitä lähtien kun suurinpiirtein osasin lukea. syötyämme kuuden jälkeen lapsetkin alkoivat heräillä, vähän kiukkuisinä mutta kuitenkin :) söivät molemmat jouluateriaksi muutamat joululimpun siivut :) ei muu ruoka maistunut ollenkaan.

vaille seitsemän koko päivän osotus vihdoin palkittiin; pukki koputti ovelle ja astui sisään :) ella meni käsi ojossa kertomaan nimensä ja ikänsä, leeviä ujostutti. mä lauloin ellan kanssa pukille tuiki tuiki tähtösen. sitten pukki jakoi lahjat. lapset saivat melkoisen monta lahjaa, järkevän määrän :) mekin saatiin janne kanssa kasa paketteja :)

leevin paketeista löytyi mm. kaksi tietokonepeliä, yksi tomi traktori dvd, työkaluvyö, legon pelastuslautta, alias peli, seriffi pussilakanasetti.. ellan kääreistä löytyi mm. puhuva pehmeä my little pony, prinsessa pussilakanasetti, prinsessajuttuja, mansikka marja dvd, isoja hamahelmiä.. me saatiin janne kanssa mm. jannelle tietokonepöydän ääreen oma tuoli, joten nyt saadaan keittiön pöydän ääreen kaikki tuolit paikalleen :), taito tehdä - ilo onnistua -käsityökirja, emma shapplinin levy, aivan ihana avainteline, joka on tummaa puuta ja jossa ovessa peili, jonka reunat on kuvioitu sillä puulla kukka kuvioin - ihastuttava ja saa paikkansa kyllä alakerran vessasta mun korukaappina :) saunasaippuaa ja after saunaa, saunatuoksua, joulutarina kirjan.. itse sain vielä lisäksi body shampoota, hiusvahaa, yöpaitoja, mummolta sen tekemän ihanan savipurkin.. pakettien avaamisen jälkeen pelasimme vielä yhden hauskan alias pelin, ellakin tuli siihen mukaan ja tosi hienosti hän selitti asioista ja arvailikin hyvin - oli mun ja mun isän joukkuessa :) leevi pärjäsi tosi hienosti mummin ja isin kanssa, oli tosi hauskaa!!
pelin jälkeen lähdettiin kotiin ja kuinkas ollakaan pukki oli ylitse poroilla lentäessääm pudottanut vielä muutaman paketin!! leevi sai isojen poikien kauko-ohjattavan ja ella ison taiteilijatelineen :) mulle pukki oli jättänyt nipun elisan lahjakortteja ja janne meinasi, että ehkä pukki uutta kännykkää varten... ;)
avattiin ja laitettiin heti ellan kanssa sen lahjat paikoilleen ja tyttö alkoi heti leikkimään koiratalolla ja heppatallilla :) isi ja leevi rakensivat olkkarissa leevin saamaa pelastuslauttaa ja kokeilivat kauko-ohjattavaa autoa; siinä on vaan niin paljon vääntöä, että täytyy hurjastella sillä ulkona!! puolen yön aikaan olivat lapset vasta sängyissään.. saatuani paikat kuntoon ja kaikki roskat eteiseen odottamaan käperryin sohavlle katsomaan heinähattua ja vilttitossua digiboxilta, se on niin ihana leffa! :) nukahdin kuitenkin siihen sohvan nurkkaan...


Rauhallisen joulupäivän iltaa tässä nyt siis vietellään; kello on kymmenen, lapset ovat olleet nukkumassa tunnin, janne katsoo telkkaa ja herkutellaan juustoilla.
päivällä käytiin jannen vanhemmilla syömässä ja muutamat lahjatkin oli pukki sinne matkallaan jättänyt :) leevi sai toivomansa työkalupöydän ja ella oli iloinen isojen tyttöjen silityslaudasta. me saatiin jannen kansa kynttelikkö ja laatikollinen kynttilöitä + 150 kpl tuikkukynttilöitä, nyt riittää pitkäksi aikaa! muuten päöivä on mennyt tosi rauhallisesti! lapset ovat olleet ihania; kiukkupuuskilta on tänään säästytty eivätkä nuo ole pahemmin keskenäänkään kinastelleet :) oikein mukava päivä siis silläkin saralla! kotona ollaan muuten oltu; leikitty ja pelailtu, löhöilty ja katsottu telkkaa. mä lainasin anopilta neulomispuikot ja muutaman lankakerän ja nyt olen sitten iltapäivän ja illan neulonut itselleni kaulaliinaa.. jostakinhan se pitää aloittaa :) saa nähdä ehtiikö ensi talveksi kaulaan ;)

huomenna mennään perinteisesti kepa-mummille syömään tapaninpäivän päivällistä yhdessä mun vanhempien, veljen ja kummitädin perheen kanssa.. nyt on vaan niin paljon jo porukkaa aterialla, että täytyy porrastaa ja meidän kattaus on kolmen aikaan :) ehditään siis aamusta sonja-mummoa katsomaan :)

Ei kommentteja: