7/24/2007

vika kotipäivä oli ohjelmaa täysi :)

aamulla leevi huuteli sängyssään heti kuuden jälkeen.. kävi pissillä ja meni onneksi vielä takaisin sänkyyn. mä nousin heräilemään ja sanoin jannelle heipat. aamupuuhat siinä sain puuhata rauhassa, keitin kahvit ja tein ruisleipiä. keskariakin selailin pitkästä aikaa.

lapset heräilivät kasin aikaan. mä otin aamun rauhassa. katselin telkkaa. lapset leikkivät huoneissaan ja odottelivat innolla aamua ja essiä kylään. ihan kummaa kun huomenna on arkeen ja töihin paluu :) eilen pakkasin lasten reput ja tänään kävin sadevaatteet läpi. tulin siihen tulokseen, että illalla on mentävä kumppariostoksille, lasten jalathan paahtuu noissa vuorellisissa lantsareissa.. osan omista kamoistanikin pakkasin jo eteiseen. täytyy taas säiden mukaan hakea vintiltä vaatteita. töissä odottaakin kamojen kanto eskareista yläkertaan, pienten ryhmään :)

aamu ja essi tulivat yheltätoista. essillä oli syli täys herkkuja; mansikoita, viinirypäleitä, keksejä, jätskiä... :) katseltiin tämä meidän pieni kotimme ja sitten lapset olivatkin jo niin malttamattomia, että halusivat herkkujen kimppuun heti :) laitoin heille siis naposteltavat pöytään ja keittelin meille kahvit. rupateltiin essin kanssa ja kun lapset olivat syöneet ajettiin ne yläkertaan, jotta saatiin kahvitella rauhassa :) vaille kaksi vieraat lähtivät ja mä laitoin kiukuttelevat muksut sänkyihin. jokin aikaa meni ja ella simahti. leevin kävin sit nostamassa sängystä ja se autteli mua pyykkihommissa.

sitten mä siirryi terassille hatun teko hommiin ja leevi pelaili korteilla eteisessä. isukille soitettiin ja se lupasi tulla ajoissa jo neljän aikaan, jotta ehdittäisiin kummpariostoksille ja sonjan luona käymään. ella piti siis nostaa heti kolmelta sängystä ja lapset saivat ruokaa masuun. just neljältä oltiin valmiit, kun isi ajoi pihaan. prismaan mentiin ja löydettiin hauskat sammakko saappaat molemmille :) sonjalle oli meillä kova kiire, kun ei oltu nähty pitkään aikaan! kahvit juotiin j apikku kakkonen katsottiin, sitten pitikin jo rientää honkkarin kautta kotiin. mun piti käydä hakee kalajuttuja siihen hattuun ja leevipä siellä sitten huiteli omille teilleen ja meinasi jo paniikki iskeä, kun ei poikaa näy ei kuulu.. löytyi noin reilun 5 minuutin etsimisen jälkeen ja kyllä sai kuulla kunniansa.. kotiin mentiin vauhdilla ja siellä isi odotteli jo autoa. leeviä väsy painoi ja se oli tosi kiukkuinen :/ sain kuitenkin sen hiuksen ajettua ja nyt on siisti poika taas menossa hoitoon. aamullahan se heräsi ja kyseli kovasti onko jo tiistai?! ai on! no huomenna on keksiviikko ja mennään hoitoon :)

ellankin hiuksen leikkasin ja se on selvbä tyttö, nautti niin kovatsi siitä hommasta. haki kamman ja peilinkin itselleen ennen kun istuutu siihen kampaajan penkkiin :) leevinkin mieli parani kun kehuin sitä kuinka hineosti se oli kun leikkasin hiukset :) näiden projektien jälkeen laitoin lapsille iltapalaa ja suoraan siitä pääsivät sänkyihin iltasadulle. iltarukouksien jälkeen mä menin pyykkihommiin ja katsoin lapsille ja itselleni vaatteet huomiseksi valmiiksi. mun vaatteita piti silittää, joten ei kun lauta ja rauta esiin ja hommiin. kunhan leevin huoneessa hiljeni mä painuin rappusille väsää hattuu ja välillä juoksin ellan luona.. sain hatun valmiiksi vaille kymppi ja ellakin nukahti kun oli saanut jutella ensin isin kanssa. aloitin hatun koristeluakin jo ja katselin sinkkuja iltapalaa syöden.

taas on janne mennyt jo sänkyyn ja kello raksuttaa jo puolta kahtatoista.. mulla on aamulla herätys puoli kuuden pintaan, joten täytyy mennä vällyjen alle.

toivottavasti uni tulee ennen kolmea. join tänään 1½ litraa kahvia...

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Huoh, mulla meni ainakin tunti, ko luin sun juttus kesä-heinäkuulta! Kyllä on rouvalle taas sattunu ja tapahtunu kaikenlaista.. :D Ja sit ko rupesin jättämään kommenttia, niin piti käydä luomassa gmail-tili, kylläpä vastustaa! Mutta mitkään suuremmat mahditkaan eivät voi minulle mitään.. *MWHAHAHAAAA*

Juu, itelläkin alkaa lomat olla lusittu.. UAAH! Ens viikolla on kolme päivää enkkua, siihen asti täytyy opiskella täyttä päätä kielioppia, ko tenttiä pukkaa.. Jääny jostain syystä opiskelu vähän vähemmälle tässä kesän aikana. Ja nytkin vaan tekis mieli uppoutua tohon uuteen Potteriin, englantiahan se on sekin! ;) Noh, ilman viime hetken paniikkia mikään ei tunnu miltään.

Sit ens vkon sunnuntaina meille tulee mun walesilainen ystävä Katy vaihtariajoilta, en oo nähny sitä neljään vuoteen! Vähän jännittää, viikko pitäis sitä viihdyttää.. Varmaan piipahdetaan myös Pkaaressa, pakko käydä tsekkaamassa mestat ko ei muuten ehdi laittamaan paikkoja kuntoon ennen töiden alkua. Ja sitten seuraavalla viikolla minä palajankin sulostuttamaan kaaren arkea jo melko muhkean mahani kera! :)

Huisaa nähhä sitten pitkästä aikaa, harmi ko sun vierailuski kosahti! Mut pitää kattoo joku uus aika ja ainahan mä voin työntyä teillekin kylään.. ;D Ihan on jo ikävä, ko ei oo saanu aikoihin nauraa tyhjästä! :P

Mutta työn iloa, ja terkkuloita!