6/28/2010

*




tänään on kesälomani ensimmäinen päivä! aurinko paistaa ja lämmintä on luvattu. me suunnataan iltasella junakyydillä lasten kanssa iisalmeen mieskullan sukulaisiin, maaseudun rauhaan. aivan ihanaa! matkamme jatkuu vanhempieni caravaanikyydillä viikon päästä kuopion kautta kotkaan. kesäsuomi, täältä tullaan!

kaikki on jo valmiina. laukut pakattu. reissulangat valittu. pokkarit hankittu. pakkaseen on tehty miehen toivomuksesta pizzaa kahdeksi viikoksi.

piipahtelen koneella heinänkorsi suussa!

ihanaa heinäkuun loppua ja kesäkuun alkua sinulle!

lisätty myöh; olen ihan lomalla.. siis ihanaa KESÄKUUN loppua ja HEINÄKUUN alkua sinulle!

6/27/2010

keskellä kesää









* on nautittu säästä; aurinko ja lämmintä, vettä saavista kaatamalla, hiostavaa ja vilpoista. siis kaikkea.
* on kävelty kilometrejä. retkellä. iltakävelyllä. rannalle. mummille.
* on syöty jäätelötötteröt.
* on kiukuttu ja huudettu. onneksi maailmaan ääntä mahtuu. viisi ja seitsemän. on siinä iät.
* on oltu miljoonien itikoiden eväänä matkalla omalle eväspaikalle. kuultu matkalla miljoona erilaista linnunlaulua.
* on nautittu eväitä järvenrannalla.
* on grillattu ja syöty. urhoollisesti mies seisoi grillivahtina, vaikka joku kaatoi vettä niskaan.
* on saunottu. vastan puuttuminen hiukan harmitti, mutta meni näinkin.
* on kävelty mummilaan kahveille ja seuraavana päivänä ajettu sinne autolla syömään.
* on käyty iltakävelyllä anopin vanhalla työpaikalla. nyt siellä asutaan hienosti.
* on oltu iltakävelyllä pienellä uimarannalla. sinne voisi joskus mennä ihan pulikoimaan.
* on pidetty vesibaaria neidin ja uuden ystävän tukena. hintaa oli vedellä 5 senttiä mukillinen. vettä sai ostaa omaan mukiin. muutama kolikko kilisi purkkii. yritteliäitä neitejä. ja hieno mainoshuuto ja -taulu.
* on pakattu laukkuja ja reppuja reissua varten. huomenna juna kiidättää minut ja kaksi pientä seikkailijaa järvisuomen halki maaseudun rauhaan! mieskullalle on tehty pakkaseen ruokaa kahdeksi viikoksi.

* on nautittu ja otettu rauhassa. ihana, mukava juhannus.
vaikkakin välillä aika kovaääninen. viisvee leikkii kovista ja seitsemänvee on niin isoa, mutta kuitenkin vielä niin pientä. näiden kanssa ollaan sovussa hetki ja toinen hetki jo kiukutaan. sitten sovitaan jotain ja hetken päästä se jo unohdetaan. välillä kolistellaan portaat mielenosoituksellisesti ja paiskotaan ovia. seuraavassa hetkessä halitaan. ja sanotaan, että rakastetaan. se on tärkeintä! että kuitenkin vaikka hetki sitten kiukutti ja kaikki oli ihan tyhmää.



iloa ja aurinkoa alkavaan viikkoon!


* olen ollut yhteisymmärryksessä vaa´an kanssa; elämäntapamuutos tuottaa tulosta toivotulla tavalla! hitaasti, mutta varmasti. tuntuu niin hyvälle.

6/24/2010

aamulla varhain






avasin oven. ensimmäiset auringonsäteet kurkkivat puiden latvoihin. vedin keuhkot täyteen ihanaa kesäaamun tuoksua. taivas on pilvetön.

tänään alkaa loma!

6/22/2010

nää hurvitteli

sunnuntaina lähdettiin koko perhe. ensin ei kerrottu minne. takapenkillä kävi arvuuttelu. helsinkiin kun auton nokka kääntyi niin vastaus oli muka jo tiedossa. lintsille. yritin puijata; ei vaan stadikalle juoksemaan, uimaan, puutarhaan ihastelemaan kukkia.. ei mennyt läpi ja oikeassahan nuo olivat.

koko päivä pyörittiin, naurettiin, pyörittiin, voitiin huonosti hyvällä tavalla. oli hauskaa. vaikkakin mun mahalla ja päällä ei enää moisiin hurjimpiin kirnuihin vatkattavaksi kykenekään. lapsena sitä pystyi. miksei enää? nyt kelasin kameran kuvia tiiviisti läpi maailmanpyörän nostaessa meitä yhä ylemmäs ja ylemmäs.. lasten pomputtimessakin taisin olla ainoa joka kiljui. ihan henkensä edestä..

meiän miehen puolikas ja se kokonainen olivat hurjapäitä ja menivät minne vaan puolikkaan varsi riitti. me tytöt otettiin rauhallisemmin. kurkittiin pusukoppeihin ja ihasteltiin karusellia. lintsillä voi ihanasti kuulla vanhan ajan. varsinkin kun seisoo vuoristoradan juurella ja sulkee silmänsä...







6/21/2010

prinssi sai prinsessansa.



oli niin liikuttavaa. kyynel nousi silmäkulmaan. aika hömppää, mutta ihanaa.
me oltiin neidin kanssa pystytetty prinsessähääpiknikki olkkarin lattialle. rekvisiittaakin piti olla. koko ilta siinä istuttiin. minä vielä myöhään yöhön. tuo on niin harvinaista herkkua.

uppouduin vaaleanpunaiseen.

6/18/2010

*

viikko sitten perjantaina vietettiin lasten kanssa vapaapäivää. matkattiin junalla lahteen käsityökouluun. siellä lasten kesäleirille; aiheena rautalankahommia. minä olin taustatukena ja lapset pääsivät toteuttamaan. varsin hienoja töitä syntyi ja eväät maistuivat. minä ostin vajaa neljä kiloa herkkuväristä materiaalia pyöreään räsymattoon ja paksun virkkuukoukun..

tässä reissussa riittää muisteltavaa taas pitkäksi aikaa!





6/14/2010

väriä! väriä!

rakastan värejä! tällä hetkellä pinkki, turkoosi, lime, valkoinen, vaalean vihreä, sininen.. ihan kaikki kunhan on vain raikasta ja värikästä! vaatekaappin on ilmestynyt läjäpäin värikästä vaatetta ja sisustukseenkin on haalittu ihania piristeitä. jopa terassin kukatkin ovat tänä kesänä pääosin pinkkejä. mä nautin!

näiden värien innoittamana syntyi nappi+helmikoruja kaulaan! nuohan ovat ihan kuin karkkeja!

iloista viikkoa!




6/13/2010

aarrejahdissa

viime viikonloppuna paistoi aurinko. silloin lähdettiin lasten kanssa mummin ja ukin caravaanarikyydillä hämeenlinnaan, metsänkylän navetalle. tuo paikka on mielestäni ihana. kerran kaksi vuodessa sinne on päästävä.

päivän aikana

* nautittiin auringosta
* syötiin eväitä autossa
* valokuvattiin jälleen kerran vanhaa vessaa - se on niin ihana!
* syötettiin alpakoita
* ihasteltiin kaikkea vanhaa
* nähtiin pikku kakkosen setä ja otettiin kuva
* saatiin mahtumaan matkailuautoon muutama metri vanhaa hirttä, yksi jakkara, muutama iso naula ja vanhoista ikkunan pokista tehty liitutaulu - tämä viimeinen oli mun aarre.

oli mukava reissu. tuntui ihan pieneltä kesälomareissulta. paluumatkalla oli autossa monta väsynyttä, mutta tyytyväistä matkalaista.






6/07/2010

ennen ja jälkeen

tämän vanhan tuolin sain sedältäni joskus talvella. sille oli tarkoitus tehdä jotakin hyvin pikaisesti, mutta aika tovin tuoli sai kuitenkin toimittaa yläkerrassa vaatepuun virkaa.



yhtä äkkiä iski inspis ja tahto saada uutta pirteä kotiin! ja tämmöinen siitä syntyi hirmuisen hiomisen ja maalaamisen jälkeen. istuinosan kangas on sieltä kangaskaupan alelaarista. olen oikein tyytyväinen! selkänojan osalta idea on hautumassa; joko siihen on jäävä tuo soikio reikä tai sitten se täytetään jollain.. aikojen alussa siinä on varmasti ollut joku levy pehmusteella. ideoita?


kesälaitumille matka käy!

koulu loppui. ensimmäinen luokka on takana. kuinka kummassa se näin nopeasti hurahti. sitä ollaan Koululaisen kanssa pähkäilty. suvivirsi laulettiin kevätjuhlassa ja kirkossa. tuntui haikealta.

todistusten jako jännitti Koululaista kevätjuhlan esitystäkin enemmän. loistava todistus kädessä on helppo hymyillä ja kirmata kesälaitumille. isojen jätskiannosten kautta!

Me neidin kanssa jatketaan tava arkea vielä kolme viikkoa, kaksitoista työpäivää tarkalleen. Koululainen viettää nämä päivät kesäkerhossa kavereiden kanssa.